Muumeja, aitoja ja paikallisia

Kuten kerroin aiemmin, olin saanut toisenkin synttäripaketin ja myös se tulisi noutaa postista. Tällä kertaa matka taittui huomattavasti helpommin koska reitti oli tuttu ja selvisinkin koko reissusta puolessatoista tunnissa edellisen kerran viiden tunnin sijaan. Olin jotenkin kuvitellut että paketti olisi sellainen normaali kuplamuovikirje joten en ottanut olkalaukkuni lisäksi mukaan minkäänlaista kassia tai vastaavaa. Yllätys olikin melkoinen kun postin täti iski tiskiin hervottoman kokoisen muumilaatikon:



Kun aikani revin ja runnoin sain paketin juuri ja juuri mahtumaan pystyssä laukkuuni mutta laukun kiinni saaminen oli täysin toivotonta. En jaksanut välittää vaan lähdin kotia kohti Muumit laukusta kurkkien. Puolessa matkassa tajusin että laukkunihan on täynnä hakaneuloja ja sain kuin sainkin laukun kiinni niiden avulla. Nyt sieltä ei kurkkinut enää kuin Muumipappa pienestä rakosesta.

Olen tottunut siihen että meidän piireissä lahjat ovat yleensä jotain aivan käsittämätöntä ja hämmentävää, mutta silti laatikon sisältö jaksoi yllättää. Oli äärettömän hieno kortti, kasa sarjakuvia, piirroksia, pari levyllistä mitä erikoisimpia kuvia, musiikkia ja videoita sekä Timo Taikurin Taikanoppapeli!



Kikattelua riitti moneksi illaksi, kiitoksia! <3 Suurin osa viikosta on ollut varsin tavanomaista koulu-koti-kauppa -akselin ravaamista sillä poikkeuksella että olen käynyt salilla päivittäin polkemassa. Pakkohan se on ottaa kaikki irti kun kerran ilmaisiksi saa, Suomessa samasta lystistä saa maksaa kumminkin sen 40e kuussa.

En tosiaankaan ihmettele miksi paikalliset vuokranantajat eivät ota irlantilaisia, varsinkaan 1. vuoden opiskelijoita, vuokralle. He ovat ehkä 18-20 -vuotiaita mutta henkiseltä tasoltaan 15-vuotiaan suomalaisen kanssa samalla linjalla. Siihen kun lisätään oikeus ostaa alkoholia niin yhdistelmä ei ole kovin hyvä. Kämppikseni päätti pitää siis bileet. Se ei tosiaankaan olisi häirinnyt minua jos a) ne eivät olisi kestäneet aamukahdeksaan ja b) hän olisi siivonnut jälkensä. Kaveri on juuri sitä mallia jonka taapertaa menemään ja olettaa että kyllä se äiti siellä perässä konttaa sotkut siivoamassa. Jos häneltä putoaa jotain lattialle se myös pysyy lattialla ja tiskaaminen tai kokkailussa käytettyjen tarvikkeiden laittaminen paikoilleen on sula mahdottomuus. Kun tähän sitten yhdistetään rikkoontunut lasi, lattialle kaatuneet viinat ja pitkin levinneet sipsit niin voitte kuvitella missä kunnossa kämppä on. Kruunatakseen kaiken kaveri paskoi vielä pöntön tukkoon ennenkö lähti viikonlopuksi äidin lihapatojen ääreen. En tiedä ovatko muut kämppikset hänen kanssaan kuinka hyviä kavereita mutta luulisin että heitäkin alkaa pikkuhiljaa kypsyttää tämä touhu...


Luulin eilen että ilta menisi issekseen kotona istuskellen mutta yllättäen Viinamäeltä tulikin puhelu että keskustaan pitäisi lähteä. No mikäs siinä, huitelin taas Erjalle jossa olikin pitkälti kolmattakymmenettä henkeä hyvässä nousussa. Minulla ei ollut mukana muita juomia kuin pullo Lambruscoa joka on jonkin sortin italialaista lantrattua viiniä. Luulin sitä kaupassa ihan oikeaksi viiniksi ja ostin vielä kaksi pulloa koska se oli ihan naurttavan halpaa mutta kotiin päästyä huomasin sen kuohuvan ihan hervottomasti ja aloin epäillä juoman laatua. Makeaa, neljäprosenttista hieman punaviiniä muistuttavaa litkua josta tulee ihan kauhea olo, ussh.

Viinamäki kutsuu taas tänään, tällä kertaa koohotetaan eräässä asuntolassa. Otan varmuuden vuoksi mukaan vain Beamishia, sen laatu on ainakin taattu.


Loppuun vielä liveversio 16 Horsepowerin "Haw" -biisistä. Löysin mokoman juuri äsken ja hitto että toimii! Moij moijj!

16 Horsepower Haw Live npa

Ilmoja pidellyt

Tänään oli tarkoitus mennä jälleen salille mutta huomasin aamulla että minulla ei ole puhtaana yhtään tarkoitukseen sopivaa vaatekappaletta. Ainoassa puhtaassa paidassa on hervoton reikä kainalossa joten sen kanssa ei paljoa viitsi nostella. Järkeilin että menen salille sitten huomenna tai ylihuomenna ja käyn sen sijaan tänään hakemassa taas yhden paketin postista, vajaa kymmenen kilometriä reippaasti käveltynä käy kumminkin liikunnasta. Vaan toisin taitaa käydä sillä vettä tulee kaatamalla ja neljän euron sateenvarjoni vetelee jo nyt viimeisiään. Tällä kertaa postimies jätti erilaisen lapun, sellaisen jossa ei ollut vaihtoehtona paketin toimittamista naapuriin. Olisin voinut tilata sen landlordini luokse, hän kun on ihan mukava setä ja toimistonsa sijaitsee noin sadan metrin päässä kämpästäni.

Illalla olisi mahdollisuus ottaa jälleen olutta luokkalaisteni kanssa mutta taitaa jäädä väliin ellen saa pyykkiä kuivaksi siihen mennessä. Eipä ole tullut juotua muuta kuin kaupan halvinta kevyt-mitäliewannabespriteä sitten perjantain jolloin olimme vaihtariporukalla Erjan kämpillä, sitten pubissa, sitten kadulla kun en oikein istunut seuraavan paikan dresscodeen, sitten baarissa ja sitten jonkun mystisen espanjalaisen kämpillä. Sain katusoittajilta onnittelulaulun ja jotkut suomalaiset tytöt tunnistivat minut ja kirosivat kovasti kadun toiselta puolelta. Ihmettelen edelleen mistä nuo saivat kansalaisuuteni selville, en välttämättä ole se stereotyyppisin suomalainen emmekä edes puhuneet suomea koko iltana. Tosin, ei minua kyllä voi erehtyä paikalliseksikaan luulemaan.

Niin joo, perjantaina pitäisi olla edustamassa Dublinissa koulun piikkiin. Joku maailman suurin Erasmus-päällikkö pitää puheen joka ei voisi vähempää kiinnostaa, mutta säästänpä noin 50e matka- ja majoituskuluissa. Jos lähden perjantaina ajoissa niin minulla jää melkein kaksi päivää kaikkien antikvariaattien, levykauppojen ja muiden nurkkien koluamiseen. Budjettia on sen verran että voin majoittua hienompaankin hotelliin mutta kutsun rivi "neat dress" kertoo että meikäläisen tarvii lähipäivinä käydä vaatekaupassa. Olinpas fiksu enkä ottanut pitkähihaisia kauluspaitoja mukaan Suomesta...

Can has internets!

Eilen se viimeinkin tuli, ihan oma nettiliittymä! Setä asenteli koko iltapäivän pistorasioita ja kaikkea mahdollista että reititin saatiin ripustettua keskelle taloa. Postista hakemastani paketista paljastui revittyä ruisleipää ja Korsuorkesterin kokoelma! Kyllä ne tietää mitä suomalainen kaipaa. Olin jotenkin muistellut että Korsuorkesteri olisi enemmän sellaista kuorotyyppistä jollotusta jolla itketetään evakkoon lähteneitä vanhuksia mutta levyltä paljastuikin humpat mahtavat. Vielä kun saisi rakennettua saunan niin jo vot!

Synttäreiden viettäminen siirrettiin ilmeisesti viikonloppuun, eilen olisi ollut tarjolla leffassakäyntiä mutta ei oikein huvittanut lähtä minnekkään. Alustavasti oli puhetta että olisimme menneet porukalla tänäviikonloppuna johonkin kauemmas mutta ilmeisesti ne aikeet on nyt haudattu. Noh, joulukuun alussa sitten Lontooseen! Pari päivää ennen sitä tarvitsisi tehdä pikavisiitti Belfastiin The Poguesin keikalle, saa nähdä miten tuo sopii koulun kanssa yhteen.

Ainiin, kattokaa mitä löysin!

Discover Dance To Tipperary!

Discover Dance To Tipperary!

Discover Dance To Tipperary!

Annis tiivisti yhtyeen hienosti toteamalla että "joku Irlannin Rantarock-kokoelma". Kukaan ei osaa irlantilaisen kansanperinteen ja -musiikin ryöstöviljelyä niinkuin britti.

Killarney

Tänään ei paljoa tapahtunut, paikat olivat aamulla niin kipeinä etten päässyt sängystä ylös. Kävin minä sentään kaupassa, sorruin taas ostamaan perinteisiä aamiaistarvikkeita sillä erotuksella että ostin vaihteeksi white puddingia mustan sisarensa sijasta.

Koska tästä päivästä ei ole muuta kerrottavaa niin pistetään tähän väliin pieni luontohetki ja kuvia Killarneyn kansallispuistosta jossa kävimme muutaman muun vaihtarin kanssa pari viikkoa sitten. Ensimmäisenä päivänä kiersimme kävellen kierroksen joka kulkee järven ympäri ja toisena päivänä pyöräilimme Gap of Dunloen halki. Jälkimmäinen oli noin 40km pyrähdys josta puolet vuoristossa, ei voi väittää etteikö täällä tulisi liikuttua.


1. PÄIVÄ - KILLARNEY NATIONAL PARK

Vuoria. Ymmärrettävästi saksalaiset ja ranskalaiset eivät pitäneet näitä minään.

Kahden järven välissä kulkeva kannas

No awww.


"Meeting of the waters", ainut kohta joka yhdistää alueen kaksi järveä


Taikasienten kasvupaikka


Torc tai Ross waterfall, en muista kumpi. En raaskinut ostaa pientä tripodia kameralle joten kuva on hieman tärähtänyt. Kävin ostamassa mokoman heti seuraavana päivänä otettuani kasan käyttökelvottomia pitkän valotusajan kuvia.

Saksalainen näkemys paistorasvan oikeasta määrästä

...niin.

2. PÄIVÄ - GAP OF DUNLOE

Solan läpi kulkeva tie ei ollut kovin leveä mutta monet halusivat silti kulkea sen citymaastureillaan. Touhusta sai varmasti kaiken irti pakiteltuaan joka toisessa mutkassa jotta vastaan tulevat hevosvaunut ja muut autot mahtuvat kulkemaan.

Solassa on ollut joskus myös asutusta mutta talot ovat ilmeisesti palaneet.

Tarkennus juuri kimalaisen edessä.

"They're taking the hobbits to Isengard!"

Gap Of Dunloe. Pitäisi kai laittaa näistä panoramakuvista isommat versiot jonnekkin.

Solan toinen pää. Kuvasta ei käy ilmi kuinka korkealta se on otettu mutta kyllä sieltä jonkin aikaa sai alas lasketella.

Postissa asioiminen

Huom.! Tämän tekstin piti ilmestyä jo eilen mutta koska meidän talossa ei ole edelleenkään nettiyhteyttä (tilattu 5 viikkoa sitten...) en pystynyt lisäämään sitä tänne.


Aamupäivä oli varsin tavanomainen, istuin koulussa ja rävelsin css:ää sekä photaria. Vaari, joka on valittu ties millä perusteilla opettamaan ohjelmia, puhui muutaman sanan Sountrack Pro:sta ja näytti että klaffista tulee ihan oikeasti piikki ääneen. Tämä näytös toistettiin kahteen kertaan ja verrattiin sitä käsien taputukseen (josta tuli aivan yhtä terävä piikki...) ja lisäksi hän kertoi meille kolmesti mitä kaikkea tarvitsee oman klaffin rakentamiseen.

Kävin myös ensimmäistä kertaa koulun salilla jossa oli kovempi tungos kuin osasin odottaa. Mikäs siinä, poljin reilun puoli tuntia ja koitin kerrata kevättalvella kesken jäänyttä ohjelmaani mutta laitteet olivat sen verran erilaisia että soveltamiseksihan se meni. Kotia kohti.


Olin saanut eilen synttäripaketin! Voi jee! Valitettavasti en ollut kotona kun sitä toimitettiin joten saisin hakea sen postista. Niin, postista. Lähin posti on parin sadan metrin päässä, mutta jakajan jättämässä kortissa luki jotta "Togher Industrial Estate". Pikainen Googletus osoitti että paketit eivät suinkaan ole postikonttoreissa vaan ne viedään takaisin paikalliseen lajittelukeskukseen joita tässä kaupungissa taitaa olla kaksi. Vähän ihmetyttää mikä virka postikonttoreilla on jos niistä voi vain lähettää postia. Googlen kartta osoitti että minulla olisi kolmen ja puolen kilometrin matka pakettia noutamaan. Lyhyempikin reitti voisi olla mahdollinen, mutta kartan mukaan saattaisin joutua oikomaan nurmikenttien tai risukkojen läpi ja kämppäni ja määränpääni välissä kulkeva moottoritie tuottaisi omat hankaluutensa.

oikea reitti - 3,4km suuntaansa

Muistelin että lähin Lidl sijaitsi oikean reittini varrella ja pikainen kertaustarkistus osoitti muiston oikeaksi. niinpä ajattelin pitää sitä maamerkkinä ja välietappina kerta en ollut kyseisellä alueella aiemmin liikkunut. Pakettikortti oli hieman vaikeaselkoinen joten en saanut käsitystä lähetetäänkö paketti takaisin Suomeen kolmen vai kuudentoista päivän päästä. Koska minulla oli kuitenkin reilusti aikaa ennen viittä jolloin lajittelukeskus sulkeutuisi, päätin voimieni tunnossa kipaista hakemaan paketin Google Mapsin ohjeiden avulla.

Matka taittui rattoisasti humppaa kuunnellen ja älyttömyyksiä miettien. Pitäisiköhän sitä ostaa porukalla invamopo sitten kun ollaan rahoissaan ja ajaa se Saksaan? Totesin Tescon olevan lähempänä kuin muistinkaan, pitää kai käydä siellä ruokaostoksilla. Saattaahan siinä säästää vaikka euron tai kaksi. Liikenneympyrä ja sen jälkeen hautausmaa vasemmalla puolella. Oikea suunta. Kohta Lidlin pitäisi näkyä vasemmalla...

Olin saanut Googlen kartasta sen kuvan että kyseinen tie olisi hieman leveämpi kuin mitä se todellisuudessa oli. "Noh, päätiet nyt ovat yhden suomalaisen kaistan levyisiä muutenkin", mietin kun jatkoin matkaa. Humppa vaihtui kahdeksi, sitten kymmeneksi ja sitten kahdeksikymmeneksi. Kaiken järjen mukaan minun olisi pitänyt kulkea Lidlin ohi jo ajat sitten. Totesin Lidlin sivuilla olleen kartan mittasuhteiden olleen muutenkin oudot ja toisaalta rakennus on hyvinkin voinut olla talojen takana piilossa. Etsin sen sitten kotimatkalla.

Tie piteni pitenemistään ja kävelin muutaman pienehkön taajaman tapaisen lävitse. Ovatkohan nuo olleet aiemmin erillisiä kyliä jotka sitten ovat kasvaneet yhteen. Muistelin että minun pitäisi kääntyä liikenneympyrästä oikealle, kun se liikenneympyrä vain joskus tulisi vastaan.

Tie yhtyi toiseen muuttuen leveämmäksi, pienet kaupat ja yritykset reunustivat kadunvartta ja ihmisiä oli huomattavasti enemmän. Vielä muutama metri ja... ZÄDÄM! Talojen takana siintää hervottomat kirkontornit! Olin kävellyt keskustaan! Ihmettelin mikä oli mennyt vikaan, reitin piti olla suoraa tietä liikenneympyrälle asti ja siitä jälleen suoraa tietä teollisuusalueelle.

Olin aiemmin nähnyt pienen tienviitan jossa oli lentokoneen kuva. Se ei ollut liikenneympyrässä mutta muistelin että minun tulisi ainakin jossain vaiheessa kulkea lentokentälle vievää tietä joten päätin etsiä tuon kyltin takaisinpäin kävellessä. Matka tuntui huomattavasti lyhyemmältä näin päin mutta en vieläkään nähnyt Lidliä enkä enää edes lentokonekylttiä. Sen sijaan olin ennenpitkää takaisin Tescon nurkalla, lähellä kämppääni.

Kun yksinkertainen ihminen tulee lyödyksi, se ei suinkaan masennu vaan jatkaa koohotusta ihan uhmallaan. Kellon mukaan minulla olisi vielä noin puolitoista tuntia aikaa ennenkuin postin portit lyödän lukkoon joten ajattelin ainakin käydä tarkistamassa että suunnittelemallani lyhyemmällä reitillä ei olisi aitoja ja muita esteitä. Irlantilaiset näet rakastavat aitoja; he aitaavat pihansa, pihatiensä, peltonsa ja siihen päälle vielä tietkin. Jos kartassa on kaksi tien päätä vastakkain ja niiden välissä kaksi metriä nurmikkoa, voit olla varma että et pääse kulkemaan tieltä toiselle. Päätin kuitenkin yrittää.

Kymmenen minuuttia käveltyäni ja ylitettyäni moottoritien löysin oikealle tielle joka kulki eittämättä paremman väen asuinalueen halki. Sitä pitkin ajoi pari kuorma-autoa jotka kovasti vihjailivat läpipääsystä teollisuusalueelle. Kaukaisuudessa siintivät jo hopeisena kimaltelevat peltiseinät, vielä vähän matkaa ja...



Ilmeisesti talot eivät ole lähellä teollisuusaluetta jos siinä on aita välissä. Ilmankos ovat niin kalliita. Hienona yksityiskohtana täytyy vielä mainita piikkilangan jäämät aidan päällä.

Noh, jälleen täyskäännös ja aidan suuntaisesti kulkevaa tietä seuraamaan. Ei ole onnea tälläkään kertaa, aita jatkuu jatkumistaan ja talot reunustavat tietä aukottomasti. Ilmeisesti koko naapurusto on aidattu yhtä liittymää lukuunottamatta ja siinäkin on varmasti liikkeentunnistin ja kameravalvonta. Muurista löytyy sentään yksi pieni jalankulkuportti josta pääsee jonnekkin koulun tai kummallisen kerrostalon pihalle ja pihan toisesta päästä pääsee jälleen kadulle. Paremman kansan puolella muuria on myös ilmoitus että heidän koirathan eivät kakkaa:


Hetken sompailtuani löydän vihannespakkaamon ja tien jolla kulkee huomattavan paljon rekkoja ja kuorma-autoja. Ehkä täältä sittenkin pääsee teollisuusalueelle! Kello näyttää aikaa olevan vielä tunnin verran ja se herättää pienen toivon paketin saamisesta tänään. Tieltä pääsisi kääntymään oikeaan suuntaan, mutta reitti kulkisi jonkun hälläväli-firman pihan läpi ja sitähän ei voi suvaita! Ei kun kerran on aidatkin ympärillä! Hirveä kasa varoituskylttejä ja uhkailuja aiheuttaa sen että en yritä oikaista tuota sadan metrin matkaa vaan päätän etsiä julkisen tien.

Juuri kun ajattelen että "Irlantilaiset eivät kyllä tallaa paljoa oikopolkuja" havaitsen vasemmalla pöheikössä, noh, oikopolun! Se ei voi viedä minnekkään muualle kuin rinnakkaiselle tielle jonne minun kuuluisi päästä! Jumalat sotien ovat sittenkin puolellamme!


En ole varma mihin käyttöön polku on tarkoitettu, välillä se on asfalttia ja välillä kapeaa "kinttupolkua". Matka tuntuu epäilyttävän pitkältä ja kaikki eivät ole ilmeisesti selvinneet siitä:


En voi välttää Mad Max -mielleyhtymiä. Jatkan matkaa ja muutaman mutkan takana aukenee viimeinkin autotie! Olen ihan oikeasti Togherin teollisuusalueella! Palloilen eteenpäin etsien Postin kylttiä tienvarsien tauluista. Turha toivo, eihän heidän tarvitse mainostaa sijaintiaan kuten muiden yritysten sillä heillä ei ole kilpailijoita. Muistan lukeneeni että paikka sijaitsee moottoritien suuntaisesti menevällä tiellä joten menen moottoritien sillalle tähystämään. Siellähän se tie alhaalla menee, kaartaa kaukana hallien taa. Millähän sinne pääsisi. Kello näyttää aikaa olevan 40 minuuttia eikä minulla ole vielä suuntaa tarkempaa tietoa siitä missäpäin tätä neliökilometrien kokoista aluetta posti sijaitsee.

Kävelen alas sillalta ja suuntaan vasemmalle jokaisesta mahollisesta risteyksestä. En ole varma onko posti vasemmalla vai oikealla mutta katsotaan nyt vasen puoli ensin. Kävelytahti on hidastunut jo huomattavasti muutaman tunnin takaisesta reippailusta ja oletan että en ehdi hakemaan pakettia enää tänään. Huomenna ainakin tiedän mitä reittiä kannattaa käyttää. Sitten:


Siellä se siintää! Kaikkien aitojen ja porttien takana! Pikainen vilkaisu kelloon: 10 minuuttia aikaa. Pistän juoksuksi ja suuntaan muutaman sadan metrin päässä olevaa porttia kohti. Posti on edelleen aitojen takana ja portti johtaa minne lie voirasiatehtaalle, ei muuta kuin eteenpäin. Seuraavastakaan portista ei pääse postin luo mutta viimeinkin kolmas portti on se oikea. Hirveää vauhtia valtavan parkkipaikan halki ja PUFF! EHDINPÄS! Hikeä hyrskähdellen ryntään ovesta sisään ja perässäni sisälle tulee vielä muuan vanha mies. Luukulla oleva täti vilkaisee tätä kulmiensa alta ja huutaa taustalla häärivälle kollegalleen notta "Will ya lock that door already!". Tiukkaa teki.

Paketti haltuun ja takaisin samaa reittiä. No kappas! sehän on moottoritien reunaa kulkeva pyörätie! Onpas näppärää! Päätän seurata pyörätietä, joka on samaa mallia kuin aiemmin kulkemani polku, koska se säästää minut asuinalueella pyörimiseltä.

"pyörätie"

Pääsen pyörätien päähän ja huomaan että kyseessä ei olekkaan sama silta jota pitkin ylitin moottoritien tulomatkalla. Järkeilen että sillalla kulkeva tie vie risteykseen josta minun olisi pitänyt ihan ensimmäisellä reitilläni kääntyä joten päätän seurata sitä. Moottoritien yli, risteys vasemmalle... se varmaan oikaisee kerta menee oikeaan suuntaan! Muutama sata metriä ja:



Ei sitten. Kävelen takaisin ja jatkan edellisellä tiellä suuntanani alkuperäinen reitti ja risteys lentokonekyltteineen. Seutu on täysin tuntematonta minulle mutta nättejä puistoja siellä on. Erään mäen päältä näen ei-niin-kaukana siintävän Lidlin kyltin joka kimaltelee ilta-auringossa kuin Konstantinopolin kupolit. Nyt ollaan oikeilla jäljillä! Valitettavasti tie viettää muutaman sadan metrin päässä ihan toiseen suuntaan ja pelkään haarautuvien teiden päättyvän muuriin, se kun on täällä tapana. Palloilen kymmeniä minuutteja eestaas ja ohitan kaksi aasialaista poikaa muutamaan kertaan, laatikoista päätellen hekin ovat tulossa postista. Viimein päädyn tielle joka on ruuhkasta aivan tukossa ja järkeilen että sen täytyy olla yksi seudun harvoista pääteistä. Jonkun matkaa käveltyäni huomaan kyltin "Construction Area! Safety helmets! Safety boots!". Kyllä, täällä minä sompailin tunteja sitten! Jossain vaiheessa ohitan tutun mainoskyltin joka näyttää jostain syystä väärään suuntaan. Jeps, olin mennyt kapeilla ja mutkaisilla kujilla suunnista sen verran sekaisin että väärään suuntaanhan tässä kuljettiin! Kun nyt kerran näin pääsi käymään niin kävinpä sitten vielä nappaamassa kuvan niistä kirkon torneista:

On ne komeat. Täyskäännös ja kotia kohti. Vähän matkan päässä ne aasialaiset pojat kävelivät taas minua vastaan ja heidän ilmeensä oli kyllä näkemisen arvoinen. Muutaman kilometrin hoiputtuani olin jälleen Tescon luona. Kipitin sisään, ostin oluen ja siiderin ja suuntasin kotia. Lidlin ja minun tiet eivät tällä kertaa kohdanneet, ehkä vielä jonakin päivänä...

lopullinen reitti - n. 16,5km + kahteen kertaan kuljetut osuudet = n. 21km

On se ploki / Integration Party / Corkin konootit

ON SE PLOKI

Kuukauden päivät sitä tarvi puntaroida ennenkö blokini pystyyn pamautin, mutta tässähän se nyt sitten on. Päällimmäisenä tarkoituksenani on kertoa ihan vain kuulumisia sekä ihmetellä Irlannin elämänmenoa yksinkertaisen suomalaisen näkökulmasta.


INTEGRATION PARTY

Koulumme International Society järjesti eilen juomingit joissa oli mitä ilmeisemmin kaikki koulumme vaihtarit joita on mutu-tuntumalta vajaa 150 kappaletta. Paikkana toimi jonkin sortin tilausbaari aivan kaupungin keskustassa ja vaikka miljöö vaikutti paremman sortin ruokaravintolalta olivat hinnat silti varsin ihmisläheisiä keskustan hintatasoon verrattuna. Paikka oli tarkoitettu kuitenkin ehkä 50 hengelle joten illan myötä ihmiset pursusivat pitkin terassia ja porraskäytäviä. Terassilta täytyy mainita hienona yksityiskohtana lämpölamput joihin ei ole tullut törmättyä vielä Suomessa. Mukavan hautomon tunnelman loivat ne.

Puolen yön aikaan baarin nurkasta avattiin pieni ovi josta tuli mukavan viileä ilmavirta. Ovella seisoi tomeran näköinen portsari joka ammattinsa hyvin tuntevana tutki kaikkien paperit ja osoitteli silmiin Maglitella vaikka paikassa oli aivan valoisaa. Ihan järjen kanssa kun ajattelee niin tarkoitus oli kai tarkistaa ettei kellään ole esim. pupillit lautasen kokoisena. Silti papereiden tutkiminen ihmetyttää kerta kaikki olivat jo sisällä baarissa ja ulko-ovella oli toinen portsari. Ei kai pidä sulkea pois sitä vaihtoehtoa että joku alaikäinen katupoika livahtaisi baariin ilmanvaihtokanavasta.

Portsarin nyökyteltyä ja heiluriovien avauduttua sitä löysi itsensä aivan hervottoman kokoisesta yökerhosta. Paikassa oli ainakin kolme kerrosta ja valot tarvitsevat varmasti oman vesivoimalansa toimiakseen. Baaritiski sijaitsi ylimmässä kerroksessa mutta epäilin hintojen olevan hieman toista kuin tilausbaarin puolella. Poistuin vaivihkaa kerrosta alemmas kun huomasin että tiskin vieressä oli narikka jonne olisi kuulunut jättää laukut ja takit. Ei kiitos.

Erja ja muut paikallistivat minut palloilemasta edestakaisin ja liityin heidän seuraansa muutamaksi minuutiksi kunnes he suuntasivat alimman kerroksen tanssilattialle. Itse katselin touhua tanssivammaisena noin 5,3 sekuntia kunnes totesin että paikka on kaikin puolin minulle sopimaton ympäristö. Aikani portaikossa ja kymmenillä ovilla palloiltuani onnistuin löytämään ulko-oven ja suuntaamaan sateisen Corkin kaduille määränpäänäni Fred Zeppelin's ja kuukausittainen Goth-X -klubi.


CORKIN KONOOTIT

Fred Zeppelin's on kaupungin tunnetuin rockbaari ja paikkana varsin miellyttävä. Tummanpunaisia seiniä koristavat keikkajulisteet 70-luvulta tähän päivään ja Jägermeister-pulloista tönöttävät kynttilät valaisevat paikan mukavan hämyiseksi. Keikat ja klubit eivät kuitenkaan ole itse baarin puolella vaan huomattavasti pienemmässä tilassa baarin yläkerrassa.

Minulla oli tiettyjä ennakkoluuloja tapahtumaa kohtaan sillä aiempien klubien kuvat eivät antaneet kovin hyvää vaikutelmaa paikallisesta skenestä. Onneksi pelkäsin pahinta sillä nyt paikka pääsi yllättämään varsin positiivisesti: Väkeä oli verrattain paljon ja musiikki oli yhtä hittiä a'la VNV Nation - Hocico - Neuroticfish - Suicide Commando. Tilan nuhjuinen, hieman Pirilän Baaria muistuttava olemus loi mukavan ug-vaikutelman. Tanssivammaisena istuin edelleenkin nurkassa olutta juoden mutta ainakin ympäristö oli huomattavasti miellyttävämpi. Merkittävin ero Suomen vastaaviin tapahtumiin tuntui olevan se että paikalliset eivät juurikaan panosta pukeutumiseen. Suomessa vastaavanlainen klubi olisi yhtä muovitukkaa, platformia ja gogglesia mutta täällä farkut ja t-paita tuntuvat olevan valttia.

Onni kestä kauan ei, sillä mystinen alkoholilaki sanoo että osan baareista täytyy sulkea ovensa jo kahdelta. Niinpä ihmiset vyörytetään pihalle jo hyvissä ajoin ennen kellonlyömää ja meikäläinen suuntaa taksilla kotia kohti. Olimme aiemmin illalla sopineet kimppataksista luokallani olevien epsanjalaisten kanssa mutta ajattelin että he eivät ole lähdössä mihinkään vielä moneen tuntiin. Väärinpä luulin, sillä myöskään kaupungin suurimmalla yökerholla ei ole lupa olla auki kahta pidempään.